Keskiviikkona 29.4 pystytimme tarinatelttamme pikkuparlamentin aukiolle. Noin kaksikymmentä kansanedustajaa astui telttamme ovesta sisään ja istahti tuolille tarinoimaan – omana itsenään, kansalaisena kansalaisten joukossa. Yksi tuon keväisen päivän tarinankertojista oli eteläpohjalainen kansanedustaja Susanna Haapoja.
Kiitos, että vastasit kutsuumme ja jaoit sydämelläsi kantamasi tarinan. Muistoasi kunnioittaen.
Kirsi, Sini, Ismo, Aija, Saija, Janne, Jussi ja Benjamin
Tarinateltan matka jatkuu kohti pohjoista. Kesäkuun 5. päivänä starttaamme kuvausauton ja ajamme kohti Kauhajokea. Kuvausmatkan aikataulut näyttävät tältä:
Kauhajoki, kaupunginkirjaston piha 6.6. klo 10-18
Tuurin kyläkaupan piha 7.6 klo 12-18
Kärsämäki, Konttilan tupa 9.6 klo 10-18
Tarinateltan matka huipentuu Sodankylän elokuvajuhliin. Teltta päivystää ja kerää tarinoita festivaalialueen sydämessä, koulun pihalla 10.-13.6 klo 13-17.
Tervetuloa sankoin joukoin ihmettelemään, tutustumaan ja kertomaan tarinoita matkan varrelle ja Sodankylään!
Lisäksi mainittakoon, että Lönnrot 2017-projektin julkistamistilaisuus pidetään Sodankylän elokuvajuhlilla perjantaina 12.6.
Kevät on jo pitkällä. Takana on monta telttapäivää, yhteensä seitsemän pystytystä, seitsemän purkua, siis yhteensä 14 tuntia rakentamista ja purkamista sekä kaikkia ajot, materiaalien purut ynnä muut. Aluksi kuvasimme HDV-kameralla kasetille, mutta jo toisessa kuvauspaikassa mukana oli uusi XDCAM-joka tallentaa muistikortille. Materiaalit siirrettiin teltassa suoraan kovalevylle, jonka jälkeen Pasilassa vielä kahdet varmuuskopiot. Materiaalia on n. 40 tuntia.
Ja lisää materiaalia on tulossa: Kauhajoelle, Tuuriin, Kärsämäelle ja Sodankylään ollaan menossa kesäkuussa.
Viimeistään Eduskuntatalon edessä huomasin, että tarinat ja ihmiset alkavat keskustella keskenää. Yhdistelin mielessäni: Tämä poika puhuu samasta asiasta kuin se tyttö siellä, tämä kansanedustaja kertoo samasta asiasta kuin meidän ensimmäinen tarinankertojamme, koulukiusatun pojan isä. Tarinoista alkoi muodotua mielessä kokonaisuuksia, teemoja jotka jotenkin toistuivat.
Ensinnäkin, kiusaaminen. Ensimmäinen kertojamme oli isä, jonka poikaa on kiusattu koulussa niin rankasti, että isän oli pitänyt mennä kouluun jo päivä vartioimaan, että poika saa olla rauhassa. Romaninainen on huolissaan siitä, miten nuoret Suomessa voivat. Nuori poika kertoo miten koulukaveria oli kiusattu koko ala-asteen ajan. Lyhyitä lauseita, jotka kertovat samasta asiasta.
Suomen nuoriso voi huonosti. Opettajat nääntyvät ja käyvät säästöliekillä, oppilailla on nykyään niin paljon ongelmia että koulutyö on käynyt todella raskaaksi. Miten on mahdollista, että 9-vuotiasta poikaa pahoinpidellään päivästä toiseen niin, että lopulta hänelle tulee migreeni kaiken päähän potkimisen jälkeen. Ajattele, jos kokisit samaa kohtelua työpaikallasi. Kiusaajasi saisi tuomion ja joutuisi vankilaan. Kiusaamiseen puututtaisiin. Millä oikeudella lapsen tulisi sietää tälläistä kohtelua? Miten takaisimme sen, että lapsi saisi käydä kouluaan rauhassa, ilman pelkoa ja nöyryytystä?
Monta kertaa on tullut mieleen, että Tarinatelttaa tarvitaan juuri nyt. Tarvitaan foorumia, jossa kerrotaan yhteisiä kokemuksia, jaetaan itselle tärkeitä asioita. Ehkä kun Tarinateltta seisoo jollakin torilla, joku voi alkaa miettiä miksi teltta on pystytetty juuri meidän kaupunkiin tai kaupunginosaan, mitä hyvää meidän kaupungistamme löytyy. Ja kun huomaa että kävihän tuokin tuolla kertomassa jotain, voinhan minäkin mennä. Ja alkaa muistella oman elämänsä tapahtumia, mikä on ollut itselle tärkeää. Mitähän kertoisin? Ehkä keksin vielä sen tärkeimmän tarinan, jonka haluan kertoa. Tai uskallan.
Kaikesta materiaalista ja kävijöiden määrästä päätellen, Suomesta löytyy paljon uskallusta, rohkeutta ja avoimuutta.
Sini
